Esihenkilöiden etätyöpaja 2: Merkityksellistä, tuottavaa ja hyvinvoivaa johtamista

Etätyöpajassa saat työkaluja oman sekä tiimisi työn johtamiseen sekä hyvinvoivan työyhteisön syntymiseen.

Itsensä ja oman työnsä johtaminen on saanut lisähaasteensa, kun monen työ on siirtynyt erilaisiin etätyö- ja hybridiympäristöihin. Miten johtaa itseään sekä tiimiään mielekkäästi tavoitteisiin, jotta työ olisi muutosten keskelläkin merkityksellistä ja tuottavaa sekä ihmiset hyvinvoivia.

Tässä työpajassa pohditaan yhdessä keskustellen sekä konkreettisten työkalujen avulla oman sekä tiimisi työn johtamista sekä hyvinvoivan ja merkityksellisen työyhteisön synnyttämistä.

Työpajan vetäjänä toimii Reetta Viinanen.
Viestintäasiantuntija, Työyhteisövalmentaja, NLP Associate Trainer

Reetta on toiminut viestinnän, vuorovaikutuksen ja muutosjohtamisen parissa 15 vuoden ajan.

Työpaja on maksuton kaikille ERTOn jäsenille. Ilmoittaudu mukaan sunnuntaihin 17.10. mennessä.

Esihenkilöiden etätyöpajat

Tilaisuus on osa ERTOn esihenkilöiden etätyöpaja -koulutuskokonaisuutta. Ilmoittauduthan mukaan myös muihin koulutuskokonaisuuden tilaisuuksiin:

Suosittelemme osallistumista työpajan kaikiin kolmeen osioon, mutta voit myös halutessasi osallistua yksittäiseen tilaisuuteen.

Tapahtuma ERTO:n sivuilla

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja toimintaamme

Olimme mukana vastaamassa Helsingin Sanomissa 21.1.2019 esitettyihin virheellisiin väitteisiin optikoiden ammattitaidosta. Optometristi (AMK) -tutkinnon opetussuunnitelmassa ei kouluteta liiketalouden tai myynnin ammattilaisia, vaan Valviran laillistamia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joiden erikoisalaa ovat näkeminen ja silmäterveys.

Osallistu verkkoseminaariin ”Arjen innovaatioilla työhyvinvointia ja tuottavuutta” 29.11 klo 9:30-10:30 .   Projektipäällikkö Minna Issakainen Hämeen Ely-keskuksesta kertoo työpaikoilla kokeilluista arjen innovaatioista, joiden tavoitteena on ollut lisätä työhyvinvointia ja tuottavuutta. Verkkoseminaarissa kuulet arvioita siitä, miten...

Hei Evidensialla ja Omaeläinklinikalla työskentelevät ertolaiset! Olemme saaneet useita huolestuneita yhteydenottoja niin henkilöstönedustajilta kuin työntekijöiltäkin koskien Evidensian viimeisintä yrityskauppaa, jolla se osti Omaeläinklinikan. Tämän jälkeen Evidensialla on 50 yksikköä ja 1425 t...