Esihenkilöiden etätyöpaja 1: Johtajana muutoksessa

Etätyöpaja oman johtajuuden kehittämiseen sekä erilaisten muutostilanteiden luotsaamiseen etä- ja hybridiympäristössä.

Johtajuus on taitolaji, jota opetellaan koko elämä. Erilaiset muutostilanteet tuovat esimiestyöhön omat haasteensa. Nykyään johtajuus on siirtynyt myös suurilta osin erilaisiin virtuaalisiin ympäristöihin ja tulevaisuudessa yhä enemmän hybridimalleihin.

Tässä työpajassa pohditaan yhdessä keskustellen sekä konkreettisten työkalujen avulla oman johtajuutesi kehittämistä ja erilaisten muutostilanteiden luotsaamista, myös etä- ja hybridiympäristöissä.

Työpajan valmentajana toimii Matti Henttinen.
Olympia-, MM- ja EM-mitalistien mentaali-valmentaja, Psykoterapeuttien ja fysioterapeuttien kouluttaja, Työyhteisö- ja esihenkilö valmentaja.

Matilla on yli 20 vuoden kokemus johtamisen, oppimisen ja vuorovaikutustaitojen koulutuksista ja valmennusprosesseista.

Työpaja on maksuton kaikille ERTOn jäsenille. Ilmoittaudu mukaan sunnuntaihin 26.9. mennessä.

Esihenkilöiden etätyöpajat

Tämä tilaisuus on osa ERTOn esihenkilöiden etätyöpaja -koulutuskokonaisuutta. Ilmoittauduthan mukaan myös muihin koulutuskokonaisuuden tilaisuuksiin:

Suosittelemme osallistumista työpajan kaikiin kolmeen osioon, mutta voit myös halutessasi osallistua yksittäiseen tilaisuuteen.

Tapahtuma ERTO:n sivuilla

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja toimintaamme

Olimme mukana vastaamassa Helsingin Sanomissa 21.1.2019 esitettyihin virheellisiin väitteisiin optikoiden ammattitaidosta. Optometristi (AMK) -tutkinnon opetussuunnitelmassa ei kouluteta liiketalouden tai myynnin ammattilaisia, vaan Valviran laillistamia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joiden erikoisalaa ovat näkeminen ja silmäterveys.

Osallistu verkkoseminaariin ”Arjen innovaatioilla työhyvinvointia ja tuottavuutta” 29.11 klo 9:30-10:30 .   Projektipäällikkö Minna Issakainen Hämeen Ely-keskuksesta kertoo työpaikoilla kokeilluista arjen innovaatioista, joiden tavoitteena on ollut lisätä työhyvinvointia ja tuottavuutta. Verkkoseminaarissa kuulet arvioita siitä, miten...

Hei Evidensialla ja Omaeläinklinikalla työskentelevät ertolaiset! Olemme saaneet useita huolestuneita yhteydenottoja niin henkilöstönedustajilta kuin työntekijöiltäkin koskien Evidensian viimeisintä yrityskauppaa, jolla se osti Omaeläinklinikan. Tämän jälkeen Evidensialla on 50 yksikköä ja 1425 t...